Se flere kasinoer

Forest Mania on iSoftBet-pelitalon kehittämä videokolikkopeli, joka on nimensäkin mukaisesti täysin maaninen. Tavallisen viiden rullan muotoilun sijaan pelissä on kaksi ruudukkoa: 5 x 4 ja 5 x 12. Ensivaikutelma on, että ovatko pelintekijät menneet järjiltään, ja kokeneempikin slottien pelaaja saattaa järkyttyä tästä rajoja rikkovasta asetelmasta. Vaikka kahteen rullakkoon on alussa vaikeaa keskittyä, kaikkeen kuitenkin tottuu, ja hetken pelaamisen jälkeen jää kaipaamaan kahta pelialuetta muissa peleissä – pian perinteiset peliautomaatit tuntuvat jo tylsiltä kaikessa helppoudessaan ja yksinkertaisuudessaan. Tutustumme tässä arvostelussa siihen, millaisia metsän antimia Forest Manialla on tarjota, ja onko kahdella pelialueella pelaaminen sittenkään niin vaikeaa kuin alkuun ajattelisi.

Taustaa ja teema

Maanisuuden lisäksi Forest Manian teemana on metsä ja sieltä löytyvät marjat, jalokivet ja metsän kummalliset asukit. Peli on julkaistu helmikuussa 2017, ja sen on kehittänyt iSoftBet, joka on luotettava toimija kasinoalalla ja tunnettu vangitsevista peleistään, jotka ovat pelaajilleen yleensä myös varsin tuottoisia.

Peruspeli

Forest Mania -kolikkopeli on asettelultaan epätavallinen; ensimmäisellä pelialueella on tuttuun tapaan viisi rullaa ja neljä riviä, ja toisella pelialueella on viisi rullaa ja erikoisesti 12 riviä. Kaksi aluetta muodostavat yhteensä 100 voittolinjaa, jotka on esitelty tarkemmin pelin säännöissä. Monet voittoyhdistelmistä jakavat melko pieniä voittoja, joten pelin voitot perustuvatkin siihen, että yhdellä kierroksella voi esiintyä useita voittoyhdistelmiä samanaikaisesti molemmilla rullilla. Voittoyhdistelmä syntyy, mikäli sama symboli esiintyy 3, 4 tai 5 rullalla alkaen voittolinjan vasemmasta reunasta.

Panos asetetaan päättämällä kolikon arvo, joka voi olla 1, 2, 5, 10, 20 tai 50 senttiä ja maksimissaan 1 euro. Kierroksen kokonaispanos saadaan kertomalla kolikon arvo 50:llä, eli kierrospanos voi olla vähintään 50 senttiä ja enintään 50 euroa.

Peli tarjoaa melko keskitasoisen 95,62 palautusprosentin. Volatiliteetiltään peli on korkeaa keskitasoa. Peliltä voi odottaa tiheään pieniä voittoja, jotka ovat usein jopa kierroksen panosta pienempiä, mutta onneksi silloin tällöin kohdalle sattuu, varsinkin erikoitoimintojen myötä, isompia voittoja, jotka tasoittavat tilannetta.

Rullat voi asettaa pyörimään automaatisesti 10 – 1000 kierrosta niin, että ne halutessa pysähtyvät, jos voitot tai häviöt saavuttavat käyttäjän määrittämän rajan.

Symbolit

Pelin symbolit ovat yhtä kummallisia kuin itse pelikin. Kaksi isoimpia voittoja tarjoavaa symbolia ovat niin isoja, että ne täyttävät rullaltaan useampia rivejä. Ensimmäinen niistä on väriltään punainen ja muistuttaa lepakon kaltaista olentoa, toinen on vihreä ja näyttää jonkinlaiselta etanalta. Lepakko antaa voittoja minimissään 25 ja maksimissaan 250 kolikkoa, joka on maksimipanoksella 250 euroa. Etanalta irtoaa voittoja vähintään 20:n ja enintään 200 kolikon verran per voittolinja.

Pelin keskisuuria voittoja tarjoavat symbolit ovat niin kummallisia, ettei niistä ota tarkemmin selvää, mutta ne tarjoavat voittoja vähintään 5 – 10 ja enintään 75 – 100 kolikkoa. Pienimpiä voittoja antavat symbolit ovat sydän, jalokivi ja erilaiset marjat. Voittoja näiltä voi odottaa vähintään 5 ja enintään 25 – 50 kolikkoa.

Wildit ovat pelissä isossa roolissa, sillä perussymbolit tarjoavat varsin pieniä voittoja, joten kunnollisten voittojen keräämiseksi on tärkeää saada useita voittoyhdistelmiä samalla kierroksella, missä wildit tulevat tärkeäksi avuksi. Wild-symbolina toimii kultakolikko W-kirjaimella varustettuna.

Erikoistoiminnot

Toisin kuin monissa muissa kolikkopeleissä, Forest Maniassa ei esiinny wild-symbolia rullilla, vaan wild-ominaisuus aktivoituu satunnaisesti. Kun metsän peikko herää ja kömpii ulos kolostaan, hän tiputtaa metsän kolmen asukin päälle kipon kultarahoja. Yksi asukeista, lisko, papukaija tai kissaeläin, heittää wildit pelialueiden keskelle, jolloin yksi rullien symboleista muuttuu wildeiksi. Satunnaisesti voi käydä niin, että jopa kolme kokonaista rullaa muuttuu wildeiksi molemmilla pelialueilla. Näitä ominaisuuksia kannattaa jaksaa odottaa, sillä suuremmat voitot pelissä perustuu lähinnä näihin toimintoihin.

Pelissä on myös ilmaiskierrostoiminto, joka sekin aktivoituu täysin satunnaisesti. Kierroksia voi tulla enintään 10. Ilmaiskierrosten aikana molemmat wild-ominaisuudet aktivoituvat useammin; sekä yhden symbolin vaihtuminen wildeiksi että jopa kolmen rullan muuttuminen kokonaan wildeiksi. Ilmaiskierroksilla onkin mahdollista kerätä huikeita voittoja.

Koska kaikki erikoistoiminnot aktivoituvat täysin satunnaisesti eikä rullilla pyörivillä symboleilla ole siihen vaikutusta, on tämä muista peleistä poikkeavaa, ja voi ärsyttää monia pelaajia, koska rullien pyöriminen itsessään ei siis tuo peliin kaivattua jännitystä. Pelaajan pitää vain jaksaa odottaa erikoistoimintojen alkamista satunnaisesti. Odotus silloin tällöin palkitaan, ja Forest Mania -pelissä voikin voittaa jopa 25 000 kolikon jättipotin, joka maksimipanoksella vastaa 25 000 euron voittoa. Progressiivista jättipottia peli ei tarjoa.

Ulkoasu ja äänimaailma

Kaksi pelialuetta tekee pelin ulkoasusta ainakin erilaisen ja lukuisat oudot symbolit tekevät siitä jopa sekavan. Metsän kolmen asukin eli liskon, kissaeläimen ja papukaijan roolit eivät aukene, ja niille olisi voinut kehittää peliin aktiivisemman tai ainakin kekseliäämmän roolin. Pelin grafiikka ei ole täyttä HD-laatua, mikä on harmillista, sillä sen takia osa symboleistakin jää epäselviksi ja voi vain arvuutella, mitä ne kuvaavat.

Pelin taustamusiikki on iloista pimputusta, jota kestää kuunnella pidempäänkin, mutta kovin erikoista se ei ole. Musiikki hiljenee rullien pyörimisen ajaksi. Voittoyhdistelmien syntyessä pelistä kuuluu jokaisen voiton esittelemiseksi erillinen fanfaariääni.

Yhteenveto

Forest Mania -kolikkopeli voi vaikuttaa aluksi vaikealta kahdella pelialueellaan, mutta peliin pääsee nopeasti sisään. Pidemmän päälle voi käydä tylsäksi, että yksittäisten voittoyhdistelmien tarjoavat voitot ovat niin pieniä, sillä suuremmat voitot perustuvat lähes tulkoon vain satunnaisesti esiintyviin wild-ominaisuuksiin ja ilmaiskierroksiin. Onneksi erikoistoiminnot aktivoituvat kuitenkin melko usein. Pelin grafiikkaan ja äänimaailmaan olisi voinut panostaa enemmän.

Mikäli onni potkaisee, ja panos on asetettu maksimiinsa, voi pelistä kuitenkin voittaa jopa 25 000 euroa. Forest Mania -kolikkopeliä pääsee pelaamaan iSoftBet-pelitalon pelejä tarjoavilla nettikasinoilla, kuten Mr. Play, King Billy, SlotsMillion ja Golden Star.

Featured Casino
100% bonus 200€ asti